Ida Elina CAPITAL LETTERS

Download

CAPITAL LETTERS

Moi ja tervetuloa sivuilleni!

Kiva kun tulit kuuntelemaan uutta musaani.

Biisin saat ladattua wav-muodossa tuosta yläpuolen linkistä ja niisi tulee kuunteluun tietysti myös kaikkiin streampalveluihin 31.12. klo 0:00.
Teksti ja melodia ovat omaa käsialaani, sovitus yhdessä Tuomas Aukion kanssa ja ohjelmointi Tuomaksen käden jälkeä. Biisiä varten otettiin kaikki irti kanteleesta, joka saatiin. Näin ollen kanteleen ja laulun lisäksi muita soittimia ovat vain shaker ja tamburiini ja muutamat jyrähdykset. Kanteleesta ja lauluista on rakennettu loput.

Biisi on voimabiisi sellaisiin hetkiin, kun rohkeutta eniten tarvitsee. Kappaleen sanoma on, että älä luovuta vaikka vaikeuksia tulee, sillä sinulla on jo kaikki, mitä elämään tarvitset.

Juhlin vuonna 2022 10-vuotista  taiteilijataivaltani. Unelma kanteleen ja popmusiikin yhdistämisestä syntyi vaihto-oppilasvuonna Japanissa vuonna 2009 ja silloin löytyi myös oma ja maailmassa ainoa laatuaan kanteleensoittotyyli.

———

Hi and warmly welcome to check out my new song!

You can listen and download the song in WAW format (using the download link above). The song will be available at all digital platforms on the 31st of December.

The song (lyrics & melody) is written by me and the arrangement is by me together with Tuomas Aukio. All programming, mixing and recording is done by Tuomas. We pushed the Kantele to it’s limits with the sounds and effects. Therefore we used only two additional instruments, a shaker and a tambourine and a few sound effects. Everything else is done with the Kantele and my singing.

The song is written for moments where courage is most needed. The message of the song is that, never give up when facing troubles and difficulties in life.

I will celebrate my 10 year anniversary as an artist in 2022. My dream to combine Kantele and pop music was born during my exchange student year in Japan 2009 and that was the way to create the unique sound and the way of playing the Kantele.

 

Biography

Bio (in english)

Youtube-phenomenon, singer-songwriter and pop kantele diva, Ida Elina, is an international touring artist, Evento Awards Performer of the Year, Kantele of the Year, and the winner of the 1st International Kantele Competition.

Trained as a classical musician Ida Elina discovered her unique way of playing her instrument by watching YouTube slap-guitar players and “now her popcovers have revolutionized the way we understand kantele music” (Helsingin Sanomat).

As a concert artist, Ida Elina has performed in Beijing, Shanghai and Hong Kong from the Finland 100 years celebrations. She also has toured USA, Germany and Japan, performed at the Chelsea Flower Show in London and at the Nordic Business Forum in Helsinki and performed in Belgium, France and Canada just to name a few. She tours regularly in Scandinavia and the Baltic Countries and is heading to Singapore in the summer 2019.

Over the years, Ida Elina has performed to the Presidents of Finland, the President and First Lady, Sauli Niinistö and Jenni Haukio, the president and nobelist Martti Ahtisaari and the president Tarja Halonen, as well as to the diplomats in several countries. She has performed with the Grammy winner John Lloyd Young and toured with the iconic Finnish punk band Apulanta.
Ida Elina has appeared on several Finnish tv-broadcasts such as Suuri Journalistigaala (The Great Journalist Gala), Puoli Seitsemän, Urheilugaalassa (The Sports Gala) and Kummien joulukonsertti (The Charity Christmas Concert) among others and on numerous Finnish journals and magazines.

Ida Elina has published 4 albums, Game of My Life (2018), Hello world (2015), Valoisaa Joulua Bright Christmas (2016) and Songs of Freedom (2012) that include her original songs and remain fan-favourites with several songs from the albums requested at each of her live performances. Her original songs from the album are also regurlarly aired on Finnish radios.

A resident of Espoo albeit born and raised in Northern Ostrobothia, Oulainen, Ida Elina was educated at Sibelius-Academy and in Japan at the Hokkaido University of Education. She sings in several languages, including Mandarin, Japanese and French. Besides performing Ida Elina also teaches her percussive playing style to the kantele players in Finland and abroad in her master classes. She is a passionate runner and a multiple Oulainen city champion in 800 meters.

 

Bio (suomi)

Youtube-ilmiö, laulaja-lauluntekijä ja popkanteletar. Mielenkiintoa maailmalla herättävä persoona, Suomi-lähettiläs ja superviihdyttäjä. Ida Elina on innostava, hän on innostunut tekemisestään ja saanut taakseen kantelemusiikkiin rakastuneen laajan fanijoukon.

Klassisen musiikin koulutuksen saanut ja Sibelius-Akatemiasta valmistunut (v. 2012) popkanteletar on tehnyt uraa uurtavaa työtä kantelemusiikin parissa. Taiteilija on jo 2010-luvun alkupuolelta saakka tehnyt kanteletta suurelle yleisölle tunnetuksi sekä Suomessa että ympäri maailmaa. Ida Elina on saanut työstään tunnustuksina Evento Awards Vuoden Esiintyjä –palkinnon, Vuoden Kantele -tunnustuksen, hän on saanut radioiden Vuoden Joululevy -palkinnon, sekä voittanut 1.kansainvälisten kantelekilpailujen ammattilaissarjan. Tuorempana tunnustuksena Ida Elina voitti yleisöäänestyksen Suomen Nuorkauppakamarin Vuoden nuori menestyjä 2021 äänestyksessä.

Päivi Ida Elina Kujanen (1986) aloitti musiikkiopintonsa pianonsoitolla 8-vuotiaana Oulaisissa, Pohjois-Pohjanmaalla. Kantele tuli elämään sattumalta 13-vuotiaana, kun soittoharrastus alkoi taiteilijan omien sanojen mukaan siskon kiusaksi. Unelma ammatista kanteletaiteilijana syntyi kuitenkin pian kanteleensoiton aloittamisen jälkeen ja unelma sai lisäpontta taiteilijan tullessa hyväksytyksi Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolle vuonna 2005. Taiteilijan siihen mennessä merkittävin elämän käännekohta tapahtui vaihtooppilasvuonna 2009 Japanissa, jolloin elämän suunta radikaalisti muuttui. Taiteilija kertoo ennen vaihtoon lähtöä kahlanneensa läpi syviä vesiä ja ammatillisia kriisejä, sekä katkeroituneensa, kun oma unelma ei ollut ottanutkaan tuulta siipiensä alle. Hän kertoo myös ajatelleensa vaihtovuottaan vedenjakajana – joko musiikkitaival jatkuisi tai edessä olisi alanvaihto. Vaihtooppilasvuoden alussa yksi YouTube-video, fingerstyle-kitaristin versio Michael Jacksonin Billie Jeanista, mullisti taiteilijan musiikillisen ajattelun ja sai aloittamaan oman popkanteleensoittotyylin kehitystyön, joka on sittemmin jatkunut ja jatkuu edelleen. Taiteilijan kehittämä tyyli on inspiroinut soittimen ääreen satoja nuoria kanteleensoittajia ja innostanut nuoria sekä vanhempia musiikin pariin. Ida Elina on esiintymisten lisäksi opettanut soittotyyliään kanteleensoittajille ympäri Suomen mestarikursseillaan. Muun muassa Helsingin Sanomat on kirjoittanut taiteilijan poikkeuksellisen tyylin ja popcovereiden mullistaneen kantelemusiikin (Helsingin Sanomat 2019). Ida Elina on saanutkin taakseen poikkeuksellisen laajan kannatusjoukon aina liike-elämästä valtiohallintoon ja suurlähetystöistä faneihin ympäri maailmaa.

Ida Elinalla on liki kymmenen vuoden vahva esiintymiskokemus. Hän on konsertoinut Pekingissä, Shanghaissa ja Hong Kongissa Suomi 100 – juhlavuoden kunniaksi, tehnyt konserttikiertueet Yhdysvalloissa, Saksassa ja Japanissa, sekä konsertoinut ahkerasti Pohjoismaissa ja Baltiassa. Ida Elina on esiintynyt muun muassa Beijing Arts 2020 Festivaaleilla, Shanghai International Indie Music Season 2020–tapahtumassa ja Music by Design Shanghai -tapahtumassa, Lontoon Chelsea Flower Show’ssa ja Helsingin Nordic Business Forumissa. Ida Elina on esiintynyt lukuisissa EU:n tapahtumissa muun muassa Belgiassa ja Ranskassa, ja taiteilija oli myös vakiokasvo Suomen EU puheenjohtajuuskauden tapahtumissa Helsingissä. Ida Elina on tehnyt pitkään yhteistyötä Suomen suurlähetystöjen kanssa eri puolilla maailmaa ja esiintynyt lisäksi muun muassa Ulkoministeriön 100-vuotisjuhlassa. Ida Elina on ollut mukana lukuisissa liike-elämän tapahtumissa Suomessa, Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomalaiselle yleisölle Ida Elina on tullut tutuksi paitsi lukuisista tv-esiintymisistään, myös viime vuosina sekä Linnan Jatkoilta 2019 että Linnan Juhlista 2020. Ida Elina on esiintynyt myös suomalaisessa festivaalikesässä, kuten Helsingin Juhlaviikoilla, Tampereen Teatterikesässä, Mäntän Musiikkijuhlilla, KesäVirrat Soi -festivaaleilla, Haapavesi Folkeilla ja Joroisten Musiikkipäivillä.

Ida Elina on vuosien varrella esiintynyt muun muassa Suomen presidenttipari Sauli Niinistölle ja Jenni Haukiolle, presidentti ja nobelisti Martti Ahtisaarelle, presidentti Tarja Haloselle, yritysjohtajille, poliittisille vaikuttajille sekä diplomaateille useissa eri maissa. Hän on esiintynyt yhdessä Grammy-voittaja John Lloyd Youngin kanssa sekä tehnyt Suomessa konserttikiertueet Apulannan ja Heikki Silvennoisen kanssa.

Ida Elina on ollut mukana muun muassa Suuressa Journalistigaalassa, Puoli Seitsemän -ohjelmassa, Urheilugaalassa, Kummien joulukonsertissa, sekä useissa aamutv- ja tv-ohjelmissa. Hän on ollut myös mukana Ruotsin suositussa På Spåret – ohjelmassa.

Ida Elina tekee kantelemestari Pekka Lovikan kanssa tiivistä yhteistyötä kehittäen kansallissoitinta tuleville kantelesukupolville. Yhteistyön hedelmänä on syntynyt Ida Elinan nimikko-konserttikantele, joka on kehitetty erityisesti taiteilijan kehittämän soittotyylin tueksi.

Lapset ja hyväntekeväisyys ovat erityisen lähellä taiteilijan sydäntä. Kahden lapsen äitinä taiteilijan erityisenä sydämen asiana on ollut lasten ja nuorten hyvinvointi ja koulutus sekä Suomessa että kaikkialla maailmassa, ja taiteilija onkin sen vuoksi mielellään tukenut projekteja, jotka tätä tavoitetta edistävät. Ida Elina on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi lähetysjärjestö Fida Internationalin kanssa, viimeisimmäksi säveltäen ja esittäen järjestön vuoden 2019 Eväät Elämään -kampanjan tunnusmusiikin Kongon lasten hyväksi , Saman taivaan alla:https://www.youtube.com/watch?v=YA4cQ7b3FHQ

Ida Elina on myös konsertoinut lukuisissa kouluissa ja oppilaitoksissa tuhansille oppilaille niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin, kertoen oppilaille tarinaansa ja rohkaistakseen lapsia ja nuoria uskomaan itseensä sekä ottamaan rohkeasti askeleita unelmiaan kohti.

Ida Elina laulaa sujuvasti useilla kielillä, mukaan lukien mandariinikiinaksi, japaniksi ja ranskaksi. Hän on intohimoinen juoksija ja moninkertainen Oulaisten kaupunginmestari 800-metrin juoksussa. Nykyisin Espoossa asuvan taiteilijan elämän kaikkein suurimmat saavutukset ovat hänen kaksi pientä tytärtään.